keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Uusin tulokas


Olen etsinyt pitkään uutta kompaktia viikonloppulaukkua ja löysinkin sellaisen joulun jälkeen Lontoosta. Alunperin naisille lanseerattu YSL chyc cabas -sarja laajeni nyt onneksi myös miesten kevät-/kesämallistoon. Laukussa kiteytyy suunnittelun nerokkuus. Se on tarpeeksi tilava, mutta pitää tukevien saumojen sekä laatikkomaisen alaosan ansiosta hyvin muotonsa. Laukku sopii hyvin reissuille, mutta sitä voi myös ehdottomasti käyttää arkena. 



tiistai 28. helmikuuta 2012

The One?



Kävin kaupassa hakemassa tiistain laatudraamaa Downton Abbeya varten leivoksia.
Olen löytänyt lähes täydellisen leivoksen. Stockmannin 150-vuotisjuhlan kunniaksi valmistetulla leivoksella on potentiaalia klassikoksi. Tuhtia suklaata raikastaa passion.

Samalla huomasin, että Dolce & Gabbanalta on tullut uusi kivan näköinen tuoksu, The One Sport. Raikas vesituoksu on kiva uutuus kesään (ja Lontoon kesäolympialaisiin). Makeaa tuoksua syventää sopiva mausteisuus. Ensimmäinen The One  for Men on yksi suosikeistani, mutta The One Gentleman on jäänyt peilikaappiin.

  Kuva/malemodelscene.net

Voit aistia tästä vielä sydäntuoksua. 

Postia Pariisista



Laskujen seassa odotti piristävä kirje. Givenchyn miesten kevätmallisto on saapunut Pariisin liikkeisiin. Mukana  kuoressa oli vielä muistutuksena kevään lookbook. Tämän takia on mielestäni kivempaa asioida merkkien omissa liikkeissä shop-in-shopien tai multibrand-liikkeiden sijaan. Palvelu on aivan toista.

Mielelläni lähtisin taas piipahtamaan Pariisissa tai Lontoossa, tämänkin myräkkäpäivän jälkeen, mutta ehkä sitten myöhemmin keväällä.

Givenchyn miesten vaatteet tai edes kengät eivät ehkä ole se minun juttuni, mutta laukuissa löytyy onnistumisia.

Kannattaa muuten kurkata jo syksyn mallistokin.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uutta väriä kaupunkiin


Käydessäni päivällä asioilla huomasin, että Efva Attling on avannut liikkeen uusiin tiloihin Mikonkadulle. Ehkä en ollut noteerannut asiaa jo aiemmin viereisen Hilfigerin liikkeen opening soon -teippausten aiheuttama järkytyksen vuoksi. Toki jälkimmäinen merkki tuo rakkaita muistoja yläasteajoista, mutta olisihan tuon arvokkaan liikepaikan voinut täyttää muutenkin.


Ehdin tänään käymään myös äskettäin avatussa Missoni Homessa ja ostin uudet pirteät käsipyyhkeet. Liikkeestä löytyy myös sisustustyynyjä, huopia, erä huonekaluja, verhoilukankaita ja tietenkin väriä. Kiva kun noidenkin täydennys käy nyt vaivattomasti. Olen aiemmin hankkinut kyseisiä pyyhkeitä Turusta, ihanasta Sisustuksen Koodista. Se, Cafe Brahen lounassalaatti, Cafe Artin leivonnaiset ja oman paahtimon kahvi sekä Aurajoen rannan liikkeet ovat varteenotettava syy tehdä retki Turkuun. 




Käykää muuten katsomassa Oscareiden pukuloistoa. Suosikkini oli Gwynetin puku, mutta pidin myös Penélopen, Emma Stonen sekä pystin kotiin napanneiden Ocatavian ja Merylin puvuista.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hyviä aamiaispaikkoja


Sunnuntaina on kiva käydä aamiaisella tai brunssilla. Hyväksi havaittuja aamiaispaikkoja ovat mm. CrustumFannyEkbergKrulla sekä Cafe Lasipalatsi.

Salissa on tunnelmaa
Tänään juhlistimme kummitätini syntymäpäivää ja tapasimme Kämp Brasseriessa. Brunssi oli hyvä, mutta ei ehkä ihan täysin hintansa väärtti. Puitteethan ovat kivat ja alkuruoka- & jälkiruokapöytä olivat parasta antia, kuten yleensä.

Alkupalapöytä
Tärkein - jälkiruoka
Pannukakut kermavaahdon ja vaahterasiirappin kera
Matkalla napsin kuvan tällä viikolla avatusta Furlan liikkeestä.
Kiva saadaan taas yksi uusi kansainvälinen merkki lisää tänne meillekin! Mikähän olisi seuraava tulokas, Gucci?

Italialainen Furla on perustettu 1927 ja se on keskittynyt laukkuihin, kenkiin ja asusteisiin. Bolognasta käsin johdettu merkki on yksi niistä harvoista italialaisista brändeistä, jotka ovat edelleen perheomistuksessa. Tästä hyvä lahjavinkki kummitädin seuraavia synttäreitä varten. 

Furlan liike Kämpissä

Hemmottelua arkeen


Sunnuntaiaamuni rutiiniin kuuluu yleensä puhdistava naamio. Silloin pystyy nauttimaan rauhassa aamiaista ja viipyilemään sen verran, että naamio ehtii kuivumaan. Pidän yleensä paria kosteuttavaa naamiota sekä yhtä savi- ja hedelmänaamiota käytössä perus kuorinnan rinnalla. Koitan käyttää näitä kutakin kerran viikossa.

Savinaamio löysi tiensä vakituiseen käyttööni viime Nykin reissulta, kun kävin Elizabeth Ardenin Red Door Spassa Fiftarilla kasvohoidossa. On muuten kiva yhdistää säännöllinen mekaaninen ihonpuhdistus reissuun. Hintaluokka on samaa kuin Helsingissä, mutta klassikkopaikat ovat mukavaa vaihtelua.

Nappasin kuvan muistoksi käynnistä
Ostin mahtavan hoidon jälkeen mukaani B. Kaminsin savinaamion. Samalta reissulta löysin käyttöön myös Kiehl'sin tuotteet. Kävin alkuperäisessä 3. Avenuen liikkeessä ja mukaan tarttui kaikki naamiot kotiin testattavaksi.

Ihanaa, että Kiehl'siä saa nykyään Suomestakin, eikä niille tuotteille tarvitse enää jättää tilaa matkalaukussa. Sain ostettua uuden Rare Earth Deep Pore Cleansing -naamion kätevästi täältä. Se on sopivan kevyt, levittyy helposti ja on tehokas kun mikä.



lauantai 25. helmikuuta 2012

Hyvä Samuji!



Bongasin helmikuun Ellestä Sumujin kevään kokoelmaan päivitetyn isomman version Vene Pursistä ja poikkesin heti Samujin tunnelmalliseen Espan liikkeeseen katsomaan tuota livenä. Tuolloin mallisto ei ollut vielä ehtinyt kauppoihin, mutta ystävällinen myyjä lupasi ilmoittaa kun laukkua on saatavilla. Sopivasti palkkapäivänä sain viestin, että laukku on nyt tullut ja kipaisin lounastunnilla katsastamaan sitä.

Clutchit/portfoliot ovat välillä mukavaa vaihtelua isoihin laukkuihin joita yleensä käytän. Ihastuin myös heti tuohon mahtavaan konjakin sävyyn ja tarpeeksi isoon malliin, jota myös mieskin voi käyttää. Kevään 2012 mallistosta kun on kyse, löytyy laukkua tietenkin myös oranssina.

Hankinnassa on myös ehkä taustalla täydellisen clutchin metsästys. Alitajuntaani on jäänyt ensimmäisen Sinkkuelämä-leffan hieno kohtaus sekä Carrien look siinä. Jotenkin tuo tunnelma on niin mahtava, että jos tuo laukku sen tuo, niin so be it. Jos teillä on ikinä mahdollisuus pelastaa tuo kyseinen Pradan laukku itsellenne, niin ostakaa - se on täydellinen.


Piiat – menestystä Oscareihin!


Lainasin eilen perjantai-illan viihteeksi pitkään "katso seuraavaksi -listallani" olleen Piiat. Leffa oli juuri sitä mitä kaipasin: laadukas, nokkela, voimauttava eikä kuitenkaan liian ahdistava.

Saa nähdä miten leffa pärjää sunnuntain Oscar-gaalassa. Se on ehdolla neljässä kategoriassa: paras naispääosa (Viola Davis), paras naissivuosa (Octavia Spencer ja Jessica Chastain) sekä kunnioitettavasti tärkeimmässä parhaan elokuvan kategoriassa. Octavia voisi hyvinkin napata pystin.

Elokuvassa nähdään kolme hyvin erilaista ja ainutlaatuista naista 60-luvun Missisipistä, joiden yllättävä ystävyys saa alkunsa salaisesta kirjaprojektista, joka rikkoo kaikkia yhteiskunnan normeja ja osoittautuu jopa vaaralliseksi. Koskettava, huumorilla ja toivolla höystetty ”Piiat” on ajaton ja universaali tarina rohkeudesta ylittää rajoja ja luoda muutosta.

Suosittelen!



Yksi sieni lisää sateella




Blogi-ilmiö on kiinnostava ja olen itsekin seurannut tiiviisti eri blogeja. Ajatus oman blogin raapustamisesta on outo mutta mielenkiintoinen. Leikittelin sillä jo vuosi sitten ja kun keksin sopivan nimen blogille, kävin kirjaamassa sen tänne bloggeriin. Sen jälkeen jätin asian hautumaan, koska en saanut sitä ensimmäistä kipinää aloittamiselle.

Nyt eksyin suosikeissani tähän tyhjään pohjaan ja muistettuani jopa kerrasta salasanani sivulle, päätin tutkiskella bloggerin elementtejä. Sain jonkinmoiset raamit aikaiseksi, mutta ulkomuoto elää varmasti tässä alussa ja lisää infoa tulee koko ajan. Eli eiköhän alun kömpelyydestä päästä ajan kanssa.

Seuraan harrastuksena muotia, nettikauppoja, ilmiöitä, uutuuksia, popkulttuuria, elokuvia... Kaikkea sitä, mistä riittää ammennettavaa sisällöksi. Miksi en siis nostaisi niitä ihania bongauksia, löytöjä ja huomioita, joita tulee koko ajan vastaan ja jakaisi niitä? Samalla opin blogi-maailmasta paljon uutta ja  saan varmastikin uusia kokemuksia.

Tästä se lähtee.